Syksyn alussa omaa elämääni tutkiskellessani jäin pohtimaan: mikä oikeastaan on välivuosi. En päässyt yliopistoon, mutta sain paikan avoimessa yliopistossa. Eli jos välivuosi on tauon pitämistä opiskelusta, teoria kariutuu siihen. Sillä avoimessa opiskelu on myöskin opiskelua.
Eli minä siis opiskelen tämän vuoden avoimessa yliopistossa. Luentoja siellä on kerran viikossa, eli paljoa aikaa ei opiskeluun kulu. Siksi teenkin lisäksi hieman töitä. Ja toki partion puolella jatkan ihan täysillä. Mutta edelleenkin minua huolestuttaa tuo käsite välivuosi. Eikö välivuosi voi tarkoittaa vuoden taukoa melkein mistä vaan? Vuoden tauko partiosta? Tai työelämästä?
Ystävämme Wikipedia määrittää välivuoden näin: "Välivuodella tarkoitetaan useimmiten opiskelijan peruskoulun, lukion tai ammattitutkinnon suorittamisen päättymisen jälkeistä aikaa, jolloin opiskelija ei
esimerkiksi ole päässyt aloittamaan lukiota, opiskelemaan
ammattitutkintoa tai siirtymään työelämään. Opiskelija voi myös
tietoisesti pitää välivuoden, jonka aikana hän miettii mitä haluaa
tulevaisuudelta työelämän tai jatko-opiskelun suhteen."
No, itse en kyllä tietoisesti jättäytynyt pois yliopistosta. Mutta tämän vuoden aikana minulla kyllä riittää aikaa pohdiskeluun. Mikä minusta tulee isona? Haenko ensi keväänä yliopistoon samoille linjoille kuin tänä vuonna? Mitä minä haluan elämältäni?
Toivottavasti kuitenkin tämän vuoden aikana aikaa riittää myös rentoutumiseen ja oleiluun kavereiden kanssa. :)
Hei! Me ollaan kaksi nuorta jotka ihmettelee maailman menoa ja joille partio ei ole pelkkä harrastus, vaan myös elämäntapa. Blogin ideana ei ole pelkästään kertoa kaikista mahdollisista partiotapahtumista, vaan siitä mitä myös niitten ohella (siinä elämäksi kutsutussa) tapahtuu. Ja miten siihen elämään vaikuttaa harrastus, jossa on ollut yli puolet elämästään, joka vie suuren osan vapaa-ajasta, ja jonka eteen on valmis uhraamaan vaikka mitä.