Hei! Me ollaan kaksi nuorta jotka ihmettelee maailman menoa ja joille partio ei ole pelkkä harrastus, vaan myös elämäntapa. Blogin ideana ei ole pelkästään kertoa kaikista mahdollisista partiotapahtumista, vaan siitä mitä myös niitten ohella (siinä elämäksi kutsutussa) tapahtuu. Ja miten siihen elämään vaikuttaa harrastus, jossa on ollut yli puolet elämästään, joka vie suuren osan vapaa-ajasta, ja jonka eteen on valmis uhraamaan vaikka mitä.
tiistai 22. toukokuuta 2012
Vaaleanpunaista taikuutta
torstai 3. toukokuuta 2012
Partioviikko ja partioparaati
Viime viikolla me partiolaiset olimme kovasti esillä. Koko viikko oli partioviikko, eli huivit roikkuivat kaulassa koko viikon tilanteesta riippumatta. Monta kertaa kuulin seuraavaa:
- Ai onko nyt joku partioviikko?
Partioviikko huipentui sunnuntain paraatiin. Hämeen Partiopiirin partioparaati järjestettiin tänä vuonna Tampereella. Paraatijuhla pidettiin Pyynikin urheilukentällä. Meille ihanille vaeltajille myönnettiin jopa ansiomerkkejä. Lämmittää mieltä, kun omaa työntekoa arvostetaan.
Paraatijuhlasta siirryttiin sitten kirkkopuiston kautta Hämeenkadulle marssimaan. Rummut pärisivät, huudot kaikuivat ja liput liehuivat iloisesti. Sää suosi, sillä aurinko paistoi kirkkaasti ja lämpöäkin oli sopivasti.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)