Back to school -tai sitten ei

Hämmennys on suuri, sillä ensimmäistä kertaa 12 vuoteen on koittanut syksy, jolloin allekirjoittaneen aika kuluu kaikkialla muualla paitsi koulunpenkillä...Varsinkin abivuosi ja kirjoitukset auttoivat osaltaan unohtamaan, mikä itseä oikeastaan kiinnostaa ja mikä ei. Ja nyt kun viimein olisi aikaa kaikelle, mikä koulun takia on jäänyt paitsioon, on pää ihan tyhjä. Mihin ne kaikki mahtavat välivuodenviettoideat katosivat?

 Onneksi sentään kohta jatkuu partio ja viikottaiset rutiinit lauman merkeissä. Siinäkin jatkamista tosin harkitsin pitkään, kun samanaikaisesti mietin vielä mahdollista työpaikkaa siellä missä pippuri kasvaa. Oikeasti, luulin että abivuosi olisi vaikea...:P

 Kouluun en oikeastaan edes kaipaa, ellei muutamia mahtavia ihmisiä sieltä lasketa. Hieman riipaisee myös se yli-ihanien pyyhekumien ynnä muiden koulutarvikkeiden paljous, niitä on kuin sieniä sateella ja periaatteessa niille ei ole käyttöä lainkaan...Kuitenkin Tiimariin ja kirjakauppaan poiketessani päätin ennaltaehkäistä mahdollista eroahdistusta.

 Eihän materia onnelliseksi tee mutta...ehkäpä tässä asiassa voisi vielä kehittää itseään ihmisenä lisää. Niin kuin monessa muussakin asiassa. Eiköhän tällekin syksylle siis jotain ajankulua muodostu, sitä odotellessa!

Harrastaa vai olla harrastamatta?

Koulu alkoi ja harrastukset pyörähtävät käyntiin tässä samalla. Ainakin jokaisessa lapsiperheessä pohditaan taas, jatketaanko samoja harrastuksia vai valitaanko uusia. Samalla mietitään kustannuksia ja aikavaatimuksia. Paljonko varusteet maksavat? Kuinka monta kertaa harrastuksessa pitää käydä? Miten ilmoittautuminen hoituu? Onko lapsi oikean ikäinen harrastukseen? Jäsenten haaliminen seuroihin, joukkueisiin ja muihin alkaa yhä varhaisemmassa iässä.

Myös partiolaiset ovat mukana kilpajuoksussa: mikä harrastus saa ensimmäisenä houkuteltua mahdolliset asiakkaat puolelleen? Miten tehdään siitä omasta harrastuksesta kiinnostava? Usein lippukuntien tilanne on se, ettei jatkumoa harrastukselle tule, ellei oteta uusia jäseniä. Eivätkä uudet jäsenet usein löydä uutta harrastusta ilman mainostamista. 

Omassa lippukunnassamme syyskauden alkaminen tuo aina oman jännityksensä toimintaan. Saadaanko niitä uusia ryhmiä? Ja pysyvätkö vanhat jäsenet? Onko toiminnalle tarpeeksi resursseja, kuten johtajia ja toimintatiloja? Viimeisen parin vuoden ajan tilanne on ollut hyvä: aktiivitoiminnassa on useampia ryhmiä. Mutta mikä on tilanne tänä vuonna? Lupaavalta vaikuttaa, mutta tulos jää nähtäväksi.

Tule mukaan partioon!

mitäs tää ny o? blogin taustat

Moro! Tämä blogihan perustettiin oikeasti jo aikoja sitten, mutta vasta nyt saimme inspiraation (siis muistimme sen olemassaolon) säännölliselle bloggaamiselle :) Kenties tällä kertaa meillä on jotain sanottavaakin...

Olemme siis kaksi 19 veetä nuorta naista, Tuulialla on abivuosi kohta aluillaan, Minna valkolakkinsa saaneena siirtyy viettämään välivuottaan, kukaan ei vielä tosin tiedä että minne ja mitä tekemään.

Blogin ideana ei ole pelkästään kertoa kaikista mahdollisista partiotapahtumista, vaan siitä mitä myös niitten ohella (siinä elämäksi kutsutussa) tapahtuu. Ja miten siihen elämään vaikuttaa harrastus, jossa on ollut yli puolet elämästään, joka vie suuren osan vapaa-ajasta, jonka eteen on valmis uhraamaan vaikka mitä, josta on tullut elämäntapa, ja josta kuulee aivan liian usein kysyttävän: mitä se on ja mitä siel oikeen tehdään?

Todennäköisesti kirjoittelemme tänne kaikkea maan ja taivaan väliltä, antaa ajan (ja lukijoiden) näyttää millaiseksi tämä härdelli muodostuu :D

Raumalle ja takaisin

Aiemmin keväällä kaiken kiireen keskellä minä, Tuulia sekä kaksi muuta neitiä lähdimme neljän päivän matkalle, suuntana Rauma sekä Pori.

Raumalla vietimme kolme päivää, museoissa ja kirpputoreilla kierrellen. Raumalla kun oltiin, oli joka puolella pitsiä, sekä museoissa pitsin valmistukseen liittyvää materiaalia, jo ensimmäisen päivän jälkeen pää oli täynnä ideoita siitä, mitä kaikkea pitseillä voisikaan koristella :D

Majapaikkanamme toimi Rauman leirintäalue Poroholma, jossa taisimme olla ainoat telttailijat kylmän sään vuoksi. Pääsimme kuitenkin ihan mukavalle näköalapaikalle..

 Budjettiimme oli varattu myös ravintolakäynti Wanhan Rauman Kellariin, jota suosittelemme lämpimästi, tunnelmallisempaa paikkaa saa hakea, ja ruokalista on mukavan monipuolinen. Tässä vaiheessa mainittakoon, että tämäkin matka tehtiin partion puitteissa, joten ravintolaan mentiin huivit kaulassa ja vieläpä parin teltassa nukutun yön jälkeen...Emme tainneet olla aivan sitä tavallisimman näköistä (ja tuoksuista) asiakaskuntaa. Myös kahvilassa nimeltä Soppi tuli käytyä pariin kertaan.

Eikä leirintäalueella itsetehdyt ruuatkaan olleet siitä mauttomimasta päästä.

  

Porissa olimme vain muutamia tunteja. Satakunnan museossa vierailun lisäksi yritimme etsiä Pelle Hermannin käsiimme, mutta ei ollut pelle kotona... Sen sijaan huivitimme erinäisiä objekteja :)

Matkalta palattuamme oli jo seuraavana päivänä jälleen karu paluu töihin ja kouluun, siitäkin huolimatta että itse ainakin onnistuin sairastumaan reissussa...