Niin siinä sitten kävi, että heikolla hetkelläni päätin lähteä mukaan ensi kesän maailmanjamboreelle Japaniin. Mitä sitä muutakaan voi silloin kun ihan pyydetään. Leirilippukunnanjohtajia kaivattiin lisää nuorten leiriläisten matkaa turvaamaan ja eräs ystäväni innosti mukaan. Nyt ovat suunnitelmat jo pitkällä ja odotan reissua kovasti. Opettelin jo muutaman lauseen japania, etsin koko ajan tietoa ja huomaan kiinnittäväni huomiota kaikkeen aihealueeseen vähänkin liittyvään.
Kesällä sain muiden leirilippukunnanjohtajien kanssa koulutusta pestiin - paljon tietoa kaadettiinkin päähän niin etten puoliakaan muista. Mutta onneksi tiedostot on kerätty kaikki yhteen paikkaan. Koulutuksen jälkeen olin sähköpostiyhteydessä leirilippukuntani kolmen muun johtajan kanssa ja syyskuussa pidimme ensimmäisen ennakkotapaamisen ja pääsimme tutustumaan omiin leiriläisiimme. Niihin nuoriin, joiden kanssa vietämme Japanissa lähes kaksi viikkoa.
Ennakkotapaaminen sujui hyvin. Itse olin erittäin innoissani siitä, että pääsin pitkästä aikaa nukkumaan kaksi yötä laavussa - oikein kunnon eräilyhenkeen. Ruoatkin tehtiin täysin nuotiolla ja trangialla. Sudenpentujen kanssa kun yleensä olemme olleet jollain kämpällä. Me neljän hengen johtotiimi saimme paremman kuvan toisistamme ja työskentelytavoistamme. Ja leiriläiset vaikuttavat oikein mukavilta ja reippailta nuorilta. Viikonloppu kului lähinnä toisiimme tutustuen, nimien opetteluun ja jutellessa tulevasta reissusta. Ja säät suosivat hienosti. Iltaisin oli kiva istua nuotiolla keskellä ei mitään ja katsella tähtiä. Seuraavaakin tapaamista jo suunnittelimme - sitä odotellessa.
Hei! Me ollaan kaksi nuorta jotka ihmettelee maailman menoa ja joille partio ei ole pelkkä harrastus, vaan myös elämäntapa. Blogin ideana ei ole pelkästään kertoa kaikista mahdollisista partiotapahtumista, vaan siitä mitä myös niitten ohella (siinä elämäksi kutsutussa) tapahtuu. Ja miten siihen elämään vaikuttaa harrastus, jossa on ollut yli puolet elämästään, joka vie suuren osan vapaa-ajasta, ja jonka eteen on valmis uhraamaan vaikka mitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä tassunjälkesi, ole hyvä :D