Joka vuosi, lokakuun kolmantena viikonloppuna järjestetään maailman suurin partiotapahtuma. Nimittäin Jamboree On The Air ja Jamboree On The Internet. Tapahtuman aikana partiolaiset ympäri maailman pitävät yhteyttä toisiinsa radiolla ja internetin kautta. Näin on mahdollista tehdä uusia tuttavuuksia, harjoittaa kielitaitoaan ja oppia uutta.
Tänä vuonna meidän lippukunnassa päätettiin kokeilla JOTAa. Innostus lähti radioamatööreistä, jotka kysyivät kiinnostusta tapahtumaan. Loppujen lopuksi tapahtuma ja radioasema kasattiin alle viikossa, eli osallistujia ei montaa ollut, mutta tapahtuma oli kyllä päällisin puolin onnistunut. Mitä nyt pieniä teknisiä ongelmia. Ainakin ensi vuonna tiedetään, että meidän kolo ei ole se paras paikka radioasemalle.
Itse jännitin kovasti radioon puhumista. Eihän minulla aikaisempaa kokemusta ollut muuta kuin yksi riihitys joskus jossa käytettiin radiopuhelimia. Kerran uskaltauduin sanomaan jotain mutta loput ajasta naureskelin hermostuneesti, naama punaisena. Uskon kuitenkin, että harjoittelulla ja käytäntöjen opettelulla ylimääräisestä jännityksestä päästäisiin. Haluaisin ainakin kokeilla uudestaan.
Sen verran puhuttiin, että ensi vuonna voisi kokeilla uusiksi, ja sitä ennen voitaisiin innostaa muitakin mukaan ja harjoitella radion käyttöä.
Hei! Me ollaan kaksi nuorta jotka ihmettelee maailman menoa ja joille partio ei ole pelkkä harrastus, vaan myös elämäntapa. Blogin ideana ei ole pelkästään kertoa kaikista mahdollisista partiotapahtumista, vaan siitä mitä myös niitten ohella (siinä elämäksi kutsutussa) tapahtuu. Ja miten siihen elämään vaikuttaa harrastus, jossa on ollut yli puolet elämästään, joka vie suuren osan vapaa-ajasta, ja jonka eteen on valmis uhraamaan vaikka mitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä tassunjälkesi, ole hyvä :D