Sivut

maanantai 28. tammikuuta 2013

näin meillä, mites teillä?

 Ensimmäistä kertaa mulla/meillä oli vapaa viikonloppu, ei siis partiota, ei tupareita, ei muuttokiireitä, ei kouluvelvollisuuksia. Ainoastaan yksi kaveri eksyi istumaan iltaa. Tuntui suorastaan lomailulta moinen, ja jotenkin innostuin yhtäkkiä leipomaan sämpylöitä (sekä vegaanisia muffinsseja, ilman puoliakaan tarvittavista aineksista. Ei niistä sen enempää), sekä lauantaina kokkailin tulista kikherne-linssi-porkkanapataa. Illalla kehitimme sämpylöistä vielä järjettömän hyvän oliivitomaattijuustotäytteisen lämpimän version. Opiskelijabudjettikulinarismin yksi kulmakivi on jääkaapin ja alennusmyyntien tehokas tonkiminen :P




 Päädyimme myös Vapriikkiin katsomaan Muumiot- matka kuoleman valtakuntaan - näyttelyä, opiskelijakortin ja s-etukortin yhdistelmällä pääsylippu oli huikeat 2e per henkilö. Perjantaisin Vapriikki on muuten ilmainen, tosin lukuunottamatta sitä muumionäyttelyä.




Ja sen kerran kun päätin tutustuttaa Kämppiksen Pandemic 2:een, saimme pelattua sen läpi alle tunnissa...Kulutin lukiossa monta tuntia atk-liuokan perällä kiroten Madagaskarin syvälle sinne jonnekin, eli humanity overcome ei ole mikään itsestäänselvyys. Hyvä peli silti!




P.S. Lautasia ei kannata heitellä lattialle, ne voi vaikka hajota. Ja uusia kivoja ei meinaa löytyä vaikka kiertää puolet kaupungin kirppareista. Enolenirsovaanvalikoiva.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä tassunjälkesi, ole hyvä :D