En vieläkään tiedä mitä tarkalleen tekisin. Työhakemuksia voi lähetellä ympäriinsä, puolen vuoden päästä sieltä jostain saattaa joku ottaa yhteyttäkin, kun on unohtanut jo sinne koskaan hakeneensakaan. Voisin lukea parikymmentä klassikkokirjaa, mutta cv:hen sitä ei voi merkitä. Avointa yliopistoa on vaivihkaa tyrkyttänyt yksi jos toinenkin, ehkä jopa tarkoituksellisesti ignorrasin kaikki ne ehdotukset. Omia voimavaroja on kulunut muutenkin liikaa asioihin joihin ei todellakaan pitäisi. Koskaan. Kenelläkään. On vaikea harjoitella uusia solmuja jos solmunaru on jo valmiiksi umpisolmussa. Yleinen mielipide tuntuu kuitenkin olevan, että välivuosi on ok, mikäli sillä lähtee akateeminen ura käyntiin ja cv täyttyy kaikella mahdollisella, mikä saa tulevat työnantajat ihan pähkinöiksi.
Ehkä järkevin idea olisi mennä vapaaehtoistöihin, paikkakin olisi jo tiedossa ja maailmaa on kiva parantaa. Paatuneesti ujona (joo tunnustan) ei kuitenkaan marssita noin vain ovesta sisään ja kysytä että mitä mä voin tehdä.
Ensimmäisiä edistysaskeleita otin kuitenkin, ja ilmoittauduin eräälle kurssille, jota olen miettinyt jo pari vuotta. Myönnettäköön että pyysin kaverin mukaan, olisin viettänyt unettomia öitä jos olisin mennyt sinne yksin. Omia siipiä voi kokeilla myös maan pinnalla, ei kai heti tarvitse hypätä oksalta ja toivoa parasta?
Hei! Me ollaan kaksi nuorta jotka ihmettelee maailman menoa ja joille partio ei ole pelkkä harrastus, vaan myös elämäntapa. Blogin ideana ei ole pelkästään kertoa kaikista mahdollisista partiotapahtumista, vaan siitä mitä myös niitten ohella (siinä elämäksi kutsutussa) tapahtuu. Ja miten siihen elämään vaikuttaa harrastus, jossa on ollut yli puolet elämästään, joka vie suuren osan vapaa-ajasta, ja jonka eteen on valmis uhraamaan vaikka mitä.
lauantai 8. syyskuuta 2012
ei sua kukaan reppuselässä kanna, sun omaa polkuasi eteenpäin
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mä en kyllä ymmärrä miksi ihmiset sanoo et opiskellessa on niin kauhee kiire? Työelämässä sillä ei oikeesti oo kauheasti väliä ootko 24- vai 26-vuotias, kuitenkin oot aikuinen. Mä en missään nimessä kannata välivuoden hukkaamista akateemisiin opintoihin.
VastaaPoistaSen sijaan kannattaa kerätä kokemuksia ja motivaatiota tuleviin vuosiin. Ja kannattaa pyrkiä olemaan häiritsemättä lähipiiriä. Ei pidä ärsyttää muita sillä että lojuu vaan kotona olematta mitenkään hyödyksi. Työt siis voi olla ihan jees. Mutta niitäkin voi harkita osa-aikaisina, jotta jää aikaa itsensä kehittämiseen.
Miten ois ulkomaille lähtö?