 |
| Jamboreen lippusuora |
Yksi maailman kansainvälisimmistä tapahtumista on ehdottomasti partiolaisten maailmanjamboree, joka järjestetään neljän vuoden välein. Neljä vuotta sitten olimme Ruotsissa ja tänä kesänä yli 33 000 partiolaista yli 150 maasta ja alueelta kokoontui Japanin Yamaguchissa. Kahden viikon ajan pienen Ajisun kylän laidalla toimi toinen, hyvin väliaikainen kylä jossa naapureina saattoivat majailla partiolaiset aivan vastakkaisilta puolilta maailmaa.
 |
| Ruriko-temppelin pagoda Yamaguchissa |
Jamboreen ehkä tärkein piirre on mahdollisuus päästä juttusille uusien ihmisten kanssa, luoda uusia kontakteja ja tutustua uusiin kulttuureihin. Lyhyenkin jutteluhetken aikana ehtii saamaan jo paljonkin irti. Monelle tuo onnistumisen kokemuksia jo se, että huomaa pystyvänsä kommunikoimaan vieraalla kielellä. Ja varmasti tekee hyvää huomata ettei keskustelukumppani välttämättä osaa kieltä yhtään sen paremmin. Swoppaus eli merkkien ja muun partiotavaran vaihtaminen kannustaa kanssakäymiseen muiden kanssa. Niinpä monella olikin kotiin palatessaan toisen maan huivi tai kaksi ja vähintäänkin kasa eri maiden jamboreejoukkueiden kangasmerkkejä.
 |
| Japanilaisen leirilippukunnan telttoja |
 |
| Suomen IST - leiri |
Neljä vuotta sitten osallistuin Jamboreelle leiriläisenä, nyt leirilippukunnanjohtajana. Oman roolin ollessa erilainen leirin tapahtumia katselee aivan uudesta näkökulmasta. Ja varmasti oma henkinen kasvaminen tässä välissä teki myös hyvää. Erityisen hyvin johtajana pääsee näkemään sen "koneiston" mitä tarvitaan näin ison leirin pyörittämiseen. Varsinkin erilaiset ongelmat korostuivat. Näistä moni johtui tällä kertaa nimenomaan kulttuurieroista ja siitä etteivät japanilaiset tee asioita samalla tavalla kuin me pohjoismaalaiset. Logistiikka toimi miten toimi. Vessapaperia ilmeisesti oli leirillä vaikka kuinka paljon, mutta sen jakelu takkusi ainakin alkuleiristä. Kuljetukset leirialueen ulkopuolella olevista ohjelmapisteistä takaisin leiriin myöhästeli. Ja erityisruokavalioiden kanssa saatiin taistella joka kerta kun ruokaa haettiin. Lisäksi moni leirin asia oli ulkoistettu Japanin lainsäädännön vuoksi niin, että ISTit (International Service Team) saivat vierestä katsella tumput suorina. Leirin alkupuolella asioiden toimimattomuus vain ärsytti - loppua kohden jo kohauteltiin olkia ja todettiin "logiikka Japani."
 |
| Hiroshiman rauhanmuistomerkki |
Paljon leirillä oli hyviäkin puolia. Erityisen mieleenpainuvat kokemukset olivat matkustaminen shinkansenilla eli luotijunalla, tutustuminen yhteen Yamaguchin prefektuurin kouluista sekä vierailu Hiroshiman rauhanpuistossa.
 |
| Sadako Sasakin patsaalle Hiroshimaan lähetetään joka vuosi tuhansia paperikurkia. |
Hiroshiman vierailusta tuntuivat leiriläisetkin saavan paljon irti. Ja mielenkiintoistahan se oli, käydä paikassa jossa vain 70 vuotta sitten tapahtui yksi historian hirvittävimmistä tapahtumista.
 |
| Paikalla meitä oli yli 33 000 partiolaista yli 150 maasta. |
Myös leirin juhlat olivat mielenkiintoisia ja loppujuhlaa lukuunottamatta leiriväki viihtyi hyvin. Itse ohjelma oli monipuolista, mutta sitä pääsi LLPKJ:nä hyvin vähän näkemään kun oli osallistuttava erilaisiin kokouksiin ja autettava mm. ruoanjakelussa.
 |
| Juoma-automaatit olivat pelastus jatkuvalla helteellä |
Loppujen lopuksi tämä Jamboree on ollut hyvin positiivinen kokemus. Pienet vastoinkäymiset nimenomaan muistuvat parhaiten mieleen. Ongelmien selvittelyssä oppii aina jotain uutta. Ja aika kultaa muistot: tuskimpa parin vuoden päästä kukaan muistaa sitä että iho paloi herkästi ja lämpöä oli tuplasti niin paljon kuin Suomessa. Ja ne hienot asiat kruunaavat kokonaisuuden. Itse tiedän kehittyneeni johtajana niiden parin viikon aikana ja kotiin palasin taas hieman kokeneempana kera uusien ystävien. Paljon olisi vielä kerrottavaa, mutta eipä sitä kaikkea enää edes muistakaan. :) Kiitos kaikille osallistujille upeasta partiokokemuksesta! Neljän vuoden päästä suuntana sitten USA.
 |
| Suomen jamboreejoukkue kokoontui yhteiskuvaan |
 |
| Peace-ohjelmassa saimme itse maalata omat viuhkamme. WA! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä tassunjälkesi, ole hyvä :D