Sivut

maanantai 10. marraskuuta 2014

Partiossa saa mokata

Jonkin aikaa sitten puhuin eräälle lippukuntani aikuiselle johtajalle hyvin töykeään sävyyn. Näin jälkeenpäin häpeän käytöstäni täysin. Käytöstäni ei mitenkään oikeuta se, että olin sillä hetkellä hyvin väsynyt niin henkisesti kuin fyysisestikin. Omaa kurjaa oloaan ei missään tapauksessa saisi purkaa muihin. Pyysinkin kyseiseltä henkilöltä hyvin pian anteeksi, tapaus on väliltämme loppuun käsitelty, ja olemme edelleen hyvissä väleissä.

Yllä oleva on vain esimerkki siitä, miten voi mokata pahastikin. Mokasta huolimatta tekoni annettiin anteeksi ja olen voinut hyvillä mielin jatkaa toimintaani, kokemuksesta viisastuneena. Tilanteen purkautumista helpotti se, että toinen osapuoli oli tuttu ihminen ja hyvin ymmärtäväinen asian suhteen. Itse olin tilanteen jäljiltä hämilläni ja hieman peloissani. Mitä jos en saisikaan anteeksi? Mitä jos hän ei haluaisikaan puhua kanssani? Olen välillä varsin ylpeä persoonaltani, ja anteeksipyyntö on minulta joskus hyvin korkea kynnys ylittää. Mutta se lopulta kannatti. Ja niin partiossa kuuluukin olla. Virheitä tapahtuu, niin suuria kuin pieniäkin. Niitä ei pitäisi kuitenkaan pelätä. Ja tutussa ympäristössä, tuttujen ihmisten keskellä on hyvä yrittää uskaltaa selvitä esteistä - niin suurista kuin pienistäkin.

Otetaanpa ihan toisenlainen esimerkki. Taannoisella retkellä lippukunnan nuoremmat jäsenet oli jaettu vartioihin suunnistusrataa varten. Jokaisen vartion johdossa toimi tarpoja. Ensimmäiseksi liikkeelle lähtenyt vartio eksyi sillä aikaa kun muut kolme vartiota pääsivät ensimmäiselle rastille. Ilmeisesti kartanluvussa oli tullut ongelmia. Tilanne oli kuitenkin hallinnassa, alue rajattu: yhdellä suunnalla sijaitsi järvi, kolmella tie. Hapuilun ja pienen seikkailun jälkeen vartio lopulta kuitenkin saapui rastille. Totta, heillä kesti kauan, mutta he pääsivät kokeilemaan suunnistustaitojaan vaikkeivat ne vielä olleetkaan täydelliset.

Partio on juuri sellainen paikka jossa saa yrittää, vaikka tekisikin virheitä. Virhe voi johtua osaamisen tai kokemuksen puutteesta ja useinmiten on vain vahinko. Se voi liittyä niin partiotaitoihin, hallintoon kun ihmissuhteisiinkin. Tärkeintä on, että virheistä oppii, ja että uskaltaa yrittää uudestaan. Ja tärkeää on myös se, että jälkeenpäin on rehellinen ja toimii vastuullisesti: eli myöntää tehneensä virheen ja tekee parhaansa korjatakseen asian. Partiossa kannustetaan yrittämään ja sitä kautta kehittämään itseään. Oppiminen tapahtuu virheiden ja onnistumisten kautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä tassunjälkesi, ole hyvä :D