Huomenna on jouluaatto. Yleensä tässä vaiheessa pitäisi kaikki olla jo siivottuna, kaupassa on käyty, koristeet ovat paikallaan ja kaikki perinteiset jouluherkut valmiina, sekä tietysti kaikki lahjat paketeissaan. Saahan sitä toivoa. Tänäänkin olen siivonnut koko päivän ja juuri valmistan herkullista glögijuustokakkua. (Pidetään sormet ristissä että se oikeasti on hyvää!) Sen lisäksi kun kaverit saivat lahjansa jo aikoja sitten, on perheen lahjat vielä paketoimatta ja yksistä lahjasukista puuttuu kärki. Eihän joulu ole ollenkaan stressaavaa, eihän?
Kovasti on aina yritetty opettaa, että ei saa pitää salaisuuksia. Kuitenkin joulun alla niitä on kaikilla. Salaisuudet on osa joulua. Olen varma, ettei kukaan perheeni jäsenistä tiedä, mitä löytävät antamistani lahjakääröistä tänä vuonna. Sen sijaan, olen itse saanut tietää muutamia lahjojani tai päässyt valitsemaan niitä. Ihan vain siksi, että järkevä lahja on käyttökelpoinen ja tulee tarpeeseen mieluummin kuin on jokin turha härpäke, jota ei tarvitse mihinkään. Käyttötavarat, kuten esimerkiksi vaatteet ovat aivan mainioita lahjoja.
Hienointa joulussa on se, että pääsee hetkeksi eroon arjen hyörinästä. En ole viimeisten muutaman päivän aikana juurikaan ehtinyt ajatella koulua tai partiota, niin paljon on ollut muuta tekemistä. Hyvää se vain tekee, jaksaa sitten paremmin kun arki lähtee taas rullaamaan täyttä vauhtia.
Oikein rauhallista ja tunnelmallista joulua kaikille lukijoille!
Hei! Me ollaan kaksi nuorta jotka ihmettelee maailman menoa ja joille partio ei ole pelkkä harrastus, vaan myös elämäntapa. Blogin ideana ei ole pelkästään kertoa kaikista mahdollisista partiotapahtumista, vaan siitä mitä myös niitten ohella (siinä elämäksi kutsutussa) tapahtuu. Ja miten siihen elämään vaikuttaa harrastus, jossa on ollut yli puolet elämästään, joka vie suuren osan vapaa-ajasta, ja jonka eteen on valmis uhraamaan vaikka mitä.
sunnuntai 23. joulukuuta 2012
Se on salaisuus
Tunnisteet:
joulu,
juhlat,
leipominen,
perinteet,
rentoutuminen,
ruoka,
tontut,
tunnelma,
ystävät :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä tassunjälkesi, ole hyvä :D