Sivut

tiistai 9. lokakuuta 2012

Poliisisedän juttusilla...

Onneksi ihan positiivisella asialla olin, en siis ryöstänyt pankkia tai muuta vastaavaa. Siis ei mulla mitään ennakkoluuloja ole mutta hämmennyin melkein itsekin kun sain ajamani asian eteenpäin, se ei kuitenkaan ole mikään passin uusiminen tai mikään iso tv:stä tuttu, ylennyksen tuova action-pläjäyskään. Aikaakin kului vain about vartti...Pääsette toki osalliseksi kyseisestä asiasta vielä tavalla tai toisella, ihan hienoa settiä luvassa :)

 Tämän myötä on kyllä melko mieltä avartava päivä takana. Sen lisäksi että sain jotain tämänkaltaista aikaan, vaikka jouduin hieman improvisoimaan, muuttamaan suunnitelmia lennossa ja ylittämään mukavuusalueeni, sain positiivisen kokemuksen virkavallasta ynnä muista (lue: mitä 112:n kautta toimitetaan). Kuinka monella sellainen on, kuinka monelle sellainen olisi tarpeen?
 Olen tasan kerran joutunut soittamaan hätänumeroon juuri ja juuri yläasteikäisenä (arveltiin kavereiden kanssa että eräs lähiömme keskustaan simahtanut henkilö voisi olla myrkytystilassa) ja hetki kesti neiti hätänumerolla tajuta etten soita pilapuhelua, vaan oikeasti haluan ambulanssin paikalle tsekkaamaan tilanteen. Näin siis meilläpäin...

Ja ihmiset hoi! Otamme parannusehdotuksia vastaan, mitä lisää, mitä jätetään väliin. Ja kysymyksiä saa nyt esittää maan ja taivaan väliltä, parhaimpiin vastaillaan Tuulian kanssa yhdessä ja erikseen. Luvassahan on melkoinen kysymys-vastaus-postaus jossa saattaa paljastua vaikka mitä :P


2 kommenttia:

  1. Koska partiolaisten joulukalenterit tulee myyntiin?

    VastaaPoista
  2. tänään (15.19) periaatteessa alkaa myynti virallisesti, sitten on vain tuurista kiinni milloin joku partiolainen ilmestyy oman oven taakse :)

    VastaaPoista

Jätä tassunjälkesi, ole hyvä :D