Aiemmin keväällä kaiken kiireen keskellä minä, Tuulia sekä kaksi muuta neitiä lähdimme neljän päivän matkalle, suuntana Rauma sekä Pori.
Raumalla vietimme kolme päivää, museoissa ja kirpputoreilla kierrellen. Raumalla kun oltiin, oli joka puolella pitsiä, sekä museoissa pitsin valmistukseen liittyvää materiaalia, jo ensimmäisen päivän jälkeen pää oli täynnä ideoita siitä, mitä kaikkea pitseillä voisikaan koristella :D
Majapaikkanamme toimi Rauman leirintäalue Poroholma, jossa taisimme olla ainoat telttailijat kylmän sään vuoksi. Pääsimme kuitenkin ihan mukavalle näköalapaikalle..
Budjettiimme oli varattu myös ravintolakäynti Wanhan Rauman Kellariin, jota suosittelemme lämpimästi, tunnelmallisempaa paikkaa saa hakea, ja ruokalista on mukavan monipuolinen. Tässä vaiheessa mainittakoon, että tämäkin matka tehtiin partion puitteissa, joten ravintolaan mentiin huivit kaulassa ja vieläpä parin teltassa nukutun yön jälkeen...Emme tainneet olla aivan sitä tavallisimman näköistä (ja tuoksuista) asiakaskuntaa. Myös kahvilassa nimeltä Soppi tuli käytyä pariin kertaan.
Eikä leirintäalueella itsetehdyt ruuatkaan olleet siitä mauttomimasta päästä.
Porissa olimme vain muutamia tunteja. Satakunnan museossa vierailun lisäksi yritimme etsiä Pelle Hermannin käsiimme, mutta ei ollut pelle kotona... Sen sijaan huivitimme erinäisiä objekteja :)
Matkalta palattuamme oli jo seuraavana päivänä jälleen karu paluu töihin ja kouluun, siitäkin huolimatta että itse ainakin onnistuin sairastumaan reissussa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä tassunjälkesi, ole hyvä :D